Juutalaisten oikeutus Israeliin on päivän selvä. Arabit valloittivat sen ensin ja Juutalaiset ottivat sen takaisin. Ei se sen vaikeampaa ole ymmärtää. Aivan sama jos ottaisimme Karjalan takaisin. Muhammedin aikana Jerusalem oli jo olemassa. Aluksi he jopa kumarsivat siihen suuntaan rukoillessaan. Riitaannuttuaan juutalaisten ja kristittyjen kanssa, muutettiin suunnaksi Mecca. Muhammed kirjoitutti jopa Koraaninsa juutalaisilla ja kristityillä.
Jerusalemin nimi on ainakin 4000 vuotta vanha. Raamatussa Jerusalem mainitaan ensimmäisen kerran, kun kerrotaan Aabrahamin saapumisesta Kanaanin maahan. Ajasta Jerusalemissa ennen Daavidia ei tiedetä paljonkaan. Jerusalem oli tuolloin kanaanilaisten pikkuruhtinaiden kaupunki. Jokaisella kaupungilla oli oma jumalansa ja siten ne olivat omalla tavallaan pyhiä kaupunkeja. Jerusalemin kasvu meidän tuntemaksemme pyhäksi kaupungiksi alkoi kuitenkin vasta Daavidin aikana.
Israelilaiset olivat jo asuneet Juudeassa, kun kuningas Daavid valtasi Jerusalemin jebusilaisilta. Daavidin ja tämän pojan Salomon 40 vuotta kestäneiden hallituskausien aikana Jerusalem kehittyi mahtavaksi kaupungiksi. Tuohon aikaan sitä kutsuttiin myös Daavidin kaupungiksi. Daavid osti kaupungin pohjoispuolelta puimatantereen temppelin rakennuspaikaksi Oman-nimiseltä mieheltä, joka mahdollisesti oli jebusilaisten viimeinen kuningas. Kuningas Salomo rakennutti temppelin ja ympäröi sen ja länsipuolella olevan alueen muureilla.
Valloituksia ja pakkosiirtolaisuutta
Salomon jälkeen Israelia hallitsi useita kuninkaita. 500-luvulla eKr. Jerusalem joutui Babylonian kuningas Nebukadnessarin hallintaan ja johtavassa asemassa olevat juutalaiset vietiin Babyloniaan, jolloin juutalaiset nousivat kapinaan. Sen kukistaakseen Nebukadnessar piiritti Jerusalemia puolitoista vuotta ja lopulta vuonna 586 eKr. Jerusalem antautui. Babylonialaiset sotilaat tuhosivat kaiken: polttivat kaupungin ja temppelin, sokaisivat kuninkaan silmät ja veivät suurimman osan kansasta Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen. Yli 40 vuotta myöhemmin juutalaiset saivat luvan palata kotimaahansa ja heille palautettiin myös temppelin pyhät astiat. Juutalaiset palasivat Jerusalemin raunioille ja alkoivat rakentaa kaupunkia ja temppeliä uudelleen. Lähes neljännesvuosisata myöhemmin, vuonna 515 eKr. uusi temppeli vihittiin käyttöön. Se oli entistä vaatimattomampi; sieltä puuttui liitonarkki, joka oli kadonnut Babyloniassa.
Pitkän ja rauhallisen persialaiskauden jälkeen vuonna 333 eKr. Aleksanteri Suuren maailmanvalta saavutti Israelin. Juutalaiset joutuivat pakanajumalien ympäröimiksi ja heidän temppelinsä paikalle pystytettiin temppeleitä epäjumalille. Makkabealaiset vastustivat pakanajumalia ja taistelivat alueen johtoonsa noin sadan vuoden ajaksi ennen roomalaisten Jerusalemin valloitusta vuonna 64 eKr. Roomalaiset nimittivät Herodeksen Israelin kuninkaaksi. Halutessaan voittaa juutalaisten suosion Herodes lahjoitti heille uuden temppelin, joka oli entisiä komeampi. Vuonna 66 jKr. juutalaiset nousivat kapinaan Roomaa vastaan. Kapina kukistettiin ja Jerusalemin kaupunki temppeleineen tuhottiin jälleen perustuksiaan myöten.
Vuonna 135 keisari Hadrianus aloitti kaupungin jälleenrakentamisen, mutta nimesi sen Aelia Capitolinaksi ja kielsi juutalaisilta pääsyn sinne. Hän rakensi Jeesuksen oletetulle hautapaikalle temppelin Venukselle. 300-luvulla Itä-Rooman keisari Konstantinus Suuri oli tehnyt kristin-uskosta Rooman valtakunnan uskonnon ja hän alkoi muuttaa myös Jerusalemia kristityksi kaupungiksi. Hän rakennutti äitinsä Helenan nimeä kantavan kirkon pyhän haudan paikalle. Hänen hallituskaudellaan Israelia alettiin kristittyjen keskuudessa nimittää Pyhäksi maaksi.
Muslimien ja ristinritarien aikaa
Arabien käsiin Jerusalem joutui vuonna 638, jolloin koko Syyro-Palestiina siirtyi bysanttilaisilta kristityiltä hiljakkoin islamin omaksuneiden arabien hallintaan. Kristittyjen pyhiinvaellukset Jerusalemiin jatkuivat, eivätkä arabit aluksi vastustaneet niitä. 900-luvulla välit kuitenkin kiristyivät ja pyhiinvaellusmatkat kävivät vaarallisiksi. Vuonna 1009 Pyhän haudan kirkko hävitettiin, mikä sai aikaan suuttumusta koko kristillisessä maailmassa. Kirkon hävittäminen, pyhiinvaeltajien vainoaminen ja kiihkeiden islaminuskoisten valloitukset saivat kristityt suunnittelemaan Jerusalemin valtaamista takaisin muslimeilta. Paavi Urbanus II esitti vuoden 1095 kirkolliskokouksessa vetoomuksen vapauttaa Pyhä hauta vääräuskoisten käsistä. Tästä saivat alkunsa keskiajan ristiretket. Ensimmäinen ristiretki päättyi verilöylyyn. Kaikki asukkaat, naisia ja lapsia myöten, tapettiin. Ristinritarit hallitsivat Jerusalemia lähes sadan vuoden ajan (1099-1187) rakentaen sitä tehokkaasti. Muslimit kuitenkin valtasivat Jerusalemin takaisin itselleen, ja uusista ristiretkistä huolimatta Pyhä hauta jäi muslimien käsiin.
Vuonna 1516 Jerusalem joutui Turkin haltuun ja seuraavat 400 vuotta sitä hallittiin Konstantinnopolista käsin. Turkin sulttaani Suleiman II Suuri rakennutti 1500-luvulla Jerusalemin muurit niiden nykyiseen asuun. Daavidin kaupunki ja Siionin vuori ovat nykyisen kaupunginmuurin ulkopuolella. Jerusalem on niin vanha, niin moneen kertaan hävitetty, että se on paksun raunio- ja rojukerroksen päällä. Vanha Jerusalem on 7-10 metriä alempana, Itkumuuria on melkein saman verran maan alla kuin päällä ja via Dolorosa kulki Jeesuksen aikana toistakymmentä metriä alempana kuin nykyisin.
Kolmen uskonnon pyhä kaupunki
Maailman kaikista pyhistä kaupungeista pyhimmäksi voi kutsua Jerusalemia. Kolme eri uskontoa pitävät sitä pyhänä kaupunkinaan. Vanhan kaupungin muurien sisäpuolella on kolme huomattavaa pyhää paikkaa: Itkumuuri, Pyhän haudan kirkko ja Kalliomoskeija. Juutalaisuus, kristinusko ja islam kohtaavat ja sekoittuvat tässä kaupungissa.
Kristittyjen pyhä kaupunki
Ensimmäisen kristityn keisarin, Konstantinus Suuren, hallitus-kaudella (288-337) Israelia alettiin nimittää Pyhäksi maaksi. Kirkkoja ja muistomerkkejä ruvettiin pystyttämään Uuden Testamentin tapahtumapaikoille Jerusalemiin, Betlehemiin ja Nasaretiin (Jeesuksen synnyin-, kasvu- ja kuolinkaupunkeihin). Jerusalemin tekee kristityille pyhäksi Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus tuossa kaupungissa. Getsemanen puutarhan lisäksi Jerusalemissa ja sen ympäristössä on joukoittain toinen toistaan pyhempiä tai pyhinä pidettyjä paikkoja. Via Dolorosa, reitti, jota pitkin Jeesus kulki Pilatuksen palatsista Golgatalle, johtaa Pyhän haudan kirkkoon. Kirkko rakennettiin keisari Konstantinuksen aikana paikalle, jossa Jeesuksen hauta oli sijainnut. Golgata sijaitsee 400-luvun puoli-välistä alkaen saman katon alla kuin Pyhä hautakin. Pyhän haudan paikka on täynnä monenmoisia kappeleita ja pyhättöjä ja niihin liittyvää esineistöä. Siellä näkyy kuinka kristityt haluavat niin monin eri tavoin ilmentää pyhän kokemuksensa tuntua. Useimmat pyhiinvaeltajat ovat selvästikin kokeneet paikan pyhänä satojen vuosien ajan.
Muslimien pyhä kaupunki
600-luvun alussa Muhammedin julistus käynnisti laajat muslimivalloitukset. Arabien aseena oli islamin miekka eli uusi uskonto, joka kristinuskon tavoin oli saanut alkunsa juutalaisuudesta. Tavoitteena oli muhamettilaistaa koko väestö. Vuonna 638 vallatusta Jerusalemista tuli muslimeille samanlainen pyhiinvaelluskohde kuin Mekasta ja kaupunki alkoi jälleen kukoistaa. Muslimien tullessa Jerusalemin valtiaiksi temppelivuori oli tyhjä raunioalue. Kristityt eivät olleet tahtoneet rakentaa mitään juutalaisten ja roomalaisten temppelien paikalle. Muslimit sitä vastoin tahtoivat pystyttää vanhastaan pyhään kaupunkiin oman uskontonsa pyhäkön, joka osoittaisi, mikä uskonto oli voittoisin ja paras. Jerusalemin kaunein rakennus onkin vanhan kaupungin sydämessä oleva Kalliomoskeija, jonka rakensi vuonna 691 Damaskoksen kalifi. Nimensä se on saanut suuresta kalliosta, johon Jerusalemin asema pyhänä kaupunkina kirjaimellisesti perustuu. Muinainen kallio on Moorian vuori, jossa Aabraham valmistautui uhraamaan poikansa Iisakin ja jonne 1000 vuotta eKr. kuningas Salomo rakensi ensimmäisen temppelin. Muslimeille Kalliomoskeija on maailman kolmanneksi pyhin paikka Mekan ja Medinan jälkeen. Tämän vuoksi vääräuskoisten, kuten kristittyjen ja juutalaisten, ei ole sallittua rukoilla temppelialueella. Uskonnollisia tilaisuuksia ei kuitenkaan pidetä Kalliomoskeijassa vaan samoihin aikoihin rakennetussa al-Aqsan moskeijassa.
Muhammed piti itseään Vanhan Testamentin profeettojen ja Jeesuksen seuraajana. Koraanin kertoma varhainen profeettahistoria yhdessä Muhammedin yöllisen Jerusalemin-matkan ja taivaskäynnin kanssa muodostavat islamissa pohjan Jerusalemin pyhyydelle. Ne eivät kuitenkaan alkujaan tehneet muslimeihin kovinkaan suurta vaikutusta, ja Jerusalemin pyhyys pysyi pitkään varsin suhteellisena. Ristinritarien Jerusalemin valloitus ja toisaalla kristittyjen toisen pyhän kaupungin Edessan siirtyminen muslimien käsiin aikaansaivat innostuksen Jerusalemin valtaamiseksi muslimeille. Myöhemmin se luovutettiin 15 vuodeksi Saksan keisari Fredrik II:lle ja sitä kautta kristityille, mutta vallattiin taas muslimien kaupungiksi. Siitä saakka Jerusalem on nauttinut islamin kolmanneksi pyhimmän kaupungin mainetta.
Juutalaisten pyhä kaupunki
Moorian vuorella aistii häivähdyksen juutalaisuudesta, kristinuskoa ja islamia paljon vanhemmasta uskonnosta. Juutalaiset ovat vuosituhansien ajan itkeneet Jerusalemia, laulaneet siitä ja rukoilleet sen puolesta.
Jerusalem perustettiin noin 1000 vuotta eKr. Sen perusti Daavid, joka oli yhdistetyn Israelin ensimmäinen kuningas. Hän valloitti jebusilaisten rakentaman kaupungin, laajensi sitä ja teki siitä pääkaupungin ja juutalaisuuden keskuksen kuljettamalla liitonarkin sinne. Daavidin poika Salomo rakennutti Jerusalemin ensimmäisen temppelin, jonne liitonarkki sijoitettiin. Herran asuinpaikka pyhittää juutalaisen Jerusalemin. Vaikka Israelin Jumalaa vielä pitkään palveltiin myös muissa pyhäköissä, Jerusalemin temppelistä tuli ainoa oikea paikka, se paikka jossa Herra asui ja jonne mentiin näyttäytymään Herran kasvojen edessä. Jumalanpalvelus oli valtaosaltaan uhraamista, ja uhraaminen keskitettiin Jerusalemiin. Siellä toimi myös valtaosa papistoa. Jerusalemin temppelin pyhyyttä ja ihmeellisyyttä kuvataan kertomuksilla, joissa sanotaan, ettei pyhä uhriliha koskaan pilaantunut, sade ei koskaan sammuttanut tulta polttouhrialttarilta eikä tuuli taivuttanut savupatsasta. Sanotaan myös, että itse Jumala jatkuvasti suree temppelin hävitystä.
Jerusalemin hävitys ja pakkosiirtolaisuus Babyloniassa eivät juurikaan muuttaneet Jerusalemin asemaa pyhänä ja kaivattuna kaupunkina. Kaupungin pyhyys enemmänkin korostui kaipaavissa mielissä. Babylonian pakkosiirtolaisuudessa juutalaiset elivät ensimmäistä kertaa hajallaan eri puolilla maailmaa. Tämä ei kuitenkaan hävittänyt juutalaisten uskontoa vaan päinvastoin vahvisti sitä ja lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta. He pitivät kiinni uskostaan ja kokoontuivat viettämään uskonnollisia juhlia kuten pääsiäistä, lehtimajajuhlaa ja Hanukkaa. Maanpakolaisuuden jälkeen temppeli rakennettiin uudelleen ja Jerusalemista tuli entistä enemmän juutalaisen uskon ja kansan keskuspaikka ja symboli. Sen temppeli oli edelleen Herran asumus. Liitonarkin katoaminen ei sitä muuttanut. Israelin Jumala teki pyhäksi asumuksensa ja temppeli teki pyhäksi Jerusalemin kaupungin.
Roomalaiset ryhtyivät suuriin joukkomurhiin yrittäessään hävittää kaikki juutalaiset. Temppeli poltettiin perustuksiaan myöten. Myöhemmin roomalaiset rakensivat raunioille oman kaupunkinsa, Aelia Capitolinan, johon juutalaisilta oli pääsy kielletty. He olivat jälleen kansa vailla maata ja heitä yhdisti vain yhteinen toive palata vielä jonakin päivänä takaisin.
Temppelit hävitetty – usko säilyy
Jerusalemin hävityksellä ja juutalaisten maanpaolla oli tärkeä osansa uskonnon muovautumisessa. Temppelissä suoritetun uhripalveluksen rinnalle nousivat lain tutkiminen ja noudattaminen. Juutalaisuuden keskuksiksi tulivat nyt Jerusalemin temppelin sijasta synagogat, joita oli kaikkialla siellä, missä oli juutalaisiakin. Monien vaikeuksien keskellä eläessään juutalaiset oppivat mukautumaan oloihinsa, harjoittamaan uskontoaan ja säilyttämään kansallisen identiteettinsä riippumatta siitä, minne he olivat muuttaneet. Raamattu, synagoga ja uskonnolliset perinteet yhdistivät juutalaisia; löydettiin muotoja, joiden puitteissa Jumalaa voitiin palvella myös ilman Jerusalemia. Mutta silti Jerusalem oli kaiken aikaa tulevaisuuden toivon kohteena. ”Ensi vuonna Jerusalemissa”, on toivotus, jota juutalaiset käyttivät vuosisatojen ajan.
Islamilaisten valta murtui ja Jerusalem joutui taas uusien uskonnollisten sotaretkien kohteeksi. Ristiretkeläisten ja mamelukkien jälkeen vallan ottivat turkkilaiset. Näiden 400 vuoden aikana juutalaiset alkoivat palata maanpaosta eri puolilta maailmaa. Juutalaisvainojen taas alettua viime vuosisadan alkupuolella Theodor Herzl perusti sionismin ja vaati, että Palestiina pitäisi luovuttaa kaikkien vainottujen juutalaisten kodiksi. Näin alkoivat tapahtumat, jotka johtivat Israelin valtion perustamiseen ja lopulta koko Jerusalemin siirtymiseen juutalaisten hallintaan. Juutalainen asutus vanhassa kaupungissa sijoittui Itkumuurin läheisyyteen. Sinne asettui kaikilta maailman kulmilta tulleita juutalaisia. Juutalaiset oppivat Toorasta, että aikojen lopussa profeettojen ennustama Messias ilmestyy Siionin vuorella ja että kaikki kansat silloin yhdistyvät. Ollakseen mahdollisimman lähellä tuon ennustuksen täyttyessä uskovaiset juutalaiset uneksivat hautapaikasta pyhän kukkulan rinteillä olevalla suurella hautausmaalla.
Temppelivuori on juutalaisille äärimmäisen tärkeä paikka. Siellä olleiden temppelien muisto tekee alueesta juutalaisten pyhimmän paikan. Jotkut heistä välttävät tulemista koko alueelle siinä pelossa, että he vahingossa astuisivat sen paikan päälle, jossa aikoinaan säilytettiin liitonarkkia. Arkissa säilytettiin kivitauluja, joihin oli hakattu Mooseksen Jumalalta saamat kymmenen käskyä, ja sen luokse eivät saaneet mennä muut kuin ylimmät papit. Varsinainen temppeli sijaitsi Itkumuurin yläpuolella, nykyisen Kalliomoskeijan tienoilla. Itkumuuri nauttii kunnioitusta siksi, että se on viimeinen näkyvä osa Jerusalemin temppeliä. Silti se ei ole edes varsinainen temppelin osa, vaan ainoastaan pieni reuna temppelin pihan tukimuurista. Nimensä Itkumuuri on saanut, koska juutalaiset perinteisesti tulevat muurille valittamaan temppelin hävitystä ja juutalaisten Baabelin vankeutta. He kirjoittavat rukouksia tai niiden henkilöiden nimiä, joiden puolesta rukoilevat, paperilapuille jotka he työntävät kivien rakoihin. Neljännesmiljoona juutalaista käy muurilla vuotuisten pyhiinvaellusjuhlien aikana. Itkumuuri sopii Jerusalemin pyhyyden symboliksi.
Vuoden 1967 sodan yhteydessä Israel otti haltuunsa sekä Itä-Jerusalemin että Vanhan kaupungin. Jerusalemin kaduilla kohtaa enemmän ortodoksijuutalaisia kuin maan muissa kaupungeissa. Sapatin ajaksi juutalaisalueiden kaupat sulkevat ovensa, julkinen liikenne pysähtyy ja kadut tyhjenevät. Ääriortodoksisia juutalaisia asuu lähinnä Mea Shearimin kaupunginosassa Vanhan kaupungin luoteispuolella. Sen ilmapiiri ja tunnelma on satojen vuosien takaa. Miehillä on pitkä musta takki, musta hattu ja korvakiharat; myös naisilla on omat pukeutumissääntönsä. Auton ajaminen sapattina on Mea Shearimissa ehdottomasti kiellettyä.
Jerusalemin pysyvä pyhyys
Juutalaisten pyhistä paikoista ei ole säilynyt paljoakaan. Kuningas Salomon rakennuttama Jerusalemin temppeli tuhottiin Nebukadnessarin toimesta. Palatessaan pakkosiirtolaisuudesta juutalaiset rakensivat uuden temppelin ja sen ympärille muurin, jotka roomalaiset tuhosivat. Herodeksen temppeli oli kolmas ja viimeinen temppeli, joka rakennettiin kuningas Daavidin valitsemalle pyhälle kallioalueelle. Länsimuuri ei ole koskaan liittynyt itse temppeliin vaan oli osa niitä muureja, jotka ympäröivät Herodeksen temppeliä. Hurskaimpien juutalaisten hartaasti toivoma temppelin jälleenrakentaminen on mahdotonta, sillä se edellyttäisi sen paikalle rakennetun muslimipyhäkön hävittämistä. Mitä muita juutalaisille pyhiä paikkoja on Jerusalemissa? Tosiasiassa ei juuri mitään. Vanhan kaupungin juutalaiskorttelissa on entisöity muutamia nimekkäitä 1500-luvun synagogia. Kaupungin lähiympäristössä on joitakin profeettojen ja rabbien hautoja. Nykyisellä Siionin vuorella on Daavidin hauta. Lähi-idän sanonnan mukaan pyhät paikat pysyvät kulloisestakin uskonnosta ja hallitsijasta riippumatta aina pyhinä. Mutta Jerusalem on juutalaisille pyhä kaupunki jo pelkän historiansa perusteella. Jumala lupasi Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen Kanaanin maan. Ja sen maan pääkaupunki on Jerusalem.
Pyhä kaupunki taistelutantereena
Jerusalemia on sanottu kultaiseksi kaupungiksi, pyhäksi kaupungiksi, Daavidin kaupungiksi, rauhan kaupungiksi. Yhdestäkään toisesta kaupungista ei kuitenkaan ole kiistelty tai tulla kiistelemään yhtä paljon. Jerusalemissa uskonnon vaihtuminen ei ole juurikaan vaikuttanut pyhien paikkojen arvoasemaan. Olisi toivottavaa, että tämä rinnakkaiselo toisi mukanaan lähentymistä, toistensa ymmärtämistä ja kunnioittamista.
Mutta se ei ole helppoa, koska koko maahan ja erityisesti Jerusalemiin liittyvä historia kärjistää tilanteita, varsinkin juutalaisten ja islaminuskoisten välillä. Jerusalem herättää ihmisissä voimakkaita tunteita, jotka ovat usein kuumenneet sodiksi asti. Jerusalem on kaupunki, johon on vaikea suhtautua viileästi. Siihen se on liian rakastettu, kaivattu, kadehdittu ja pyhä. Jerusalem on islamin kolmanneksi pyhin kaupunki, juutalaisuuden ja kristinuskon koti. Mutta se on myös keskellä väkivallan ja terrorin näyttämöä, ja tulee aina olemaan.
Lähdeluettelo:
Damm, Inge: Jerusalem on tärkeä paikka: kohtausalue kolmelle uskonnolle, Tieteen kuvalehti, 1989; 7; ss 10-17, 80
Damm, Inge: Rauhan kaupunki sotatilassa, Tieteen kuvalehti, 1999; 6;, ss 20-27
Harviainen, Tapani: Jerusalem – kolmen uskonnon pyhä kaupunki, Teologinen aikakauskirja, 1989 (94) 4; ss 292-301
Iso Raamatun Tietosanakirja, osat 3 ja 4, Ristin Voitto, 1990.
Klemola, Matti: Kaikille pyhä Jerusalem historiansa käännekohdassa, HS 2000-07-22; s 32
Konttinen, Matti (toim.): Kansojen värikkäät vaiheet; Muinaiset valtakunnat; Kivikaudesta vuoteen 970 eKr., Valitut Palat, 1988/2001
Kuisma, Erkki: Taistelu Jerusalemista, Internet-sivu home.icon.fi/~erkkik/jerusale.html, 28.02.02
Laurent, Annie: Kolmen uskonnon pyhä kaupunki, Unesco Kuriiri, 1995 (11) 6; ss 10-12
Malmberg, Ilkka: Hullu Jerusalem, HS Kuukausiliite, 2000 (1) tammikuu; ss 27-37
Westwood, Jennifer (toim.): Muinaisten kulttuurien arvoitukset; Maailman selittämättömät pyhät paikat, symboliset maisemat, muinaiset kaupungit ja kadonneet maat, Otava, 1988/2001.
Visuri, Osmo: Ylös Jerusalemiin, WSOY, 1971
Vuorelainen, Raisa (toim.): Eurooppa; Uskon voima, WSOY, 1993/1995.
Israelin historiaa, Jerusalem, Jerusalemin hävitys, Juudea, Pyhän haudan kirkko, Siirtolaisuus, Temppelivuori